Dexter Roberts: The Myth of Chinese Capitalism. The Worker, The Factory, and the Future of the World
St. Martin’s Press 2020. 252 s.
Dexter Robertsin tuore teos kuvaa läheltä ja koskettavasti pienen kylän kamppailua Kiinan talouskasvun pyörteissä. Samalla teos osoittaa ongelmalliseksi väitteen, että jonka mukaan kommunistihallinto olisi nostanut satoja miljoonia ihmisiä köyhyydestä, kirjoittaa Tero Tähtinen arviossaan.
Koronapandemiaa edeltäneessä maailmassa Kiina halusi tulla maailmalla tunnetuksi huikeasta talouskasvustaan ja sen mukanaan tuomasta kiihkeästä modernisaatiosta. Hallinto pyrki aktiivisesti luomaan Kiinasta kuvaa nopeasti kehittyvänä maana, jonka metropoleissa pilvenpiirtäjät kohoavat taivaisiin, metrolinjat siksakkaavat maan alla, luotijunat kiitävät kaukaisimpiinkin kolkkiin ja tyytyväisten kansalaisten elintaso kasvaa kohisten.
Bloomberg Businessweekin kirjeenvaihtajana pari vuosikymmentä Kiinassa työskennellyt Dexter Roberts vie uudessa kirjassaan lukijansa noiden kulissien kääntöpuolelle, josta löytyy hyvin toisennäköinen Kiina. Roberts vierailee kirjan mittaan lukuisia kertoja Binghuacunin kylässä, joka sijaitsee vuoristoistaan, epävakaasta säästään ja köyhyydestään tunnetussa Guizhoun maakunnassa. Kirjassa hän kuvaa läheltä ja koskettavasti kyläläisten kurimuksia ja kamppailuja Kiinan talouskasvun pyörteissä.
Tiivistäen voi sanoa, että Dexterin kirja yhdistää Peter Hesslerin River Townin (2001) ja Leslie T. Changin Tehtaan tytöt (2008), jotka ovat jonkinlaisia moderneja klassikoita. Hesslerin tavoin Dexter nostaa valokeilaan pikkukylän ihmisiä ja Changin hengessä taas seuraa heidän arkeaan uudessa työpaikassa. Mitään häkellyttävän uutta ja yllättävää sanottavaa ei Dexterillä asiasta ole vaan hän pikemminkin paketoi tutun tuntuista materiaalia aiempaa kattavammaksi kokonaisuudeksi.
Robertsin mukaan epäinhimillinen hukou-nimellä tunnettu asumisrekisterijärjestelmä on tehnyt Kiinasta kokonaan uudenlaisen apartheid-yhteiskunnan, jossa maalaiset ja kaupunkilaiset elävät täysin eri todellisuuksissa. Maaseudulla ei ole tarjolla palkkatyötä, mutta ilman paikallista hukou-rekisteröintiä kaupungissa taas ei pääse osaksi yhteiskunnan palveluista. Tämän vuoksi maaseudulta saapuvilla siirtotyöläisillä ei ole käytännössä ollut muuta vaihtoehtoa kuin alistua minimipalkalla ja vailla kunnollisia oikeuksia raataviksi uusproletaareiksi.
Kirjassa seurataan useampaakin Binghuacunin asukasta, jotka joutuvat leivän perässä muuttamaan Shenzhenin ja Dongguanin teollisuuskeskittymiin samalla kun vanhukset ja pikkulapset jäävät kotikylään. Uusi elämä tuotantoteollisuuden hammasrattaina kuitenkin osoittautuu uskottua synkemmäksi. Palkasta jää käteen vain roposia, työ- ja asuinolosuhteet ovat sietämättömiä, työnantajat käyttävät maalaisten hyväuskoisuutta ja silkkaa tietämättömyyttä hyväkseen ja kaiken huipuksi jopa virkavalta ahdistelee aika ajoin muualta saapunutta väestöä.
Riipaiseva on kuvaus maanviljelijöistä, jotka järjestivät mielenosoituksen USA:n lähetystön edustalla, koska toivoivat, että viesti heidän ahdingostaan kulkeutuisi Barack Obaman korviin.
Roberts osoittaa vähintäänkin ongelmalliseksi usein kuullun väitteen, että Kiinan kommunistihallinto olisi nostanut satoja miljoonia ihmisiä köyhyydestä. Tämä lienee juuri se ”myytti”, johon kirjan nimi viittaa. Robertsin kirjasta saa käsityksen, että massateollistumisen myötä Kiinan köyhälistö vain ajautui yhdestä kurimuksesta toiseen. Teos kuvaa seikkaperäisesti, miten vähätkin yritykset puuttua työnantajien väärinkäytöksiin ja rikkomuksiin on useimmiten kitketty kovalla kädellä. Roberts myös ryöpyttää kansainvälisiä suuryhtiöitä kiinalaisen työvoimansa huonosta kohtelusta, ja myös Nokian kännykkätehdäs saa kritiikistä osansa. Yksi kirjan riipaisevimmista kohdista on kuvaus chongqingilaisista maanviljelijöistä, jotka järjestivät mielenosoituksen USA:n lähetystön edustalla, koska toivoivat, että viesti heidän ahdingostaan kulkeutuisi sitä kautta Barack Obaman korviin.
Kansainvälisten liikeyritysten ja pääomasijoittajien lisäksi loputtomasta halpatyövoimareservistä ovat hyötyneet erityisesti Kiinan maakuntahallinnot. Tehtaat tuovat paikallishallintojen kipeästi kaipaamia työpaikkoja ja verotuloja, minkä vuoksi kynnys puuttua niiden toimintaan on ollut korkea. Yleensä ulkomaalainen tehtailija solmii läheiset suhteet paikallisten virkamiesten kanssa, mikä niin ikään on heikentänyt työväestön oikeusturvaa.
Toinen suuri paikallinen hyötyjä on luonnollisesti ollut Itä-Kiinan metropolien nopeasti vaurastunut kaupunkilaisväestö, joka on vuosikausia saanut nauttia siirtotyöläisten tarjoamista huokeista rakennus-, siivous-, remotti- ja kuriiripalveluista. Silti vieraspaikkakuntalaisia on välillä ajettu voimakeinoin pois kaupungeista. Marraskuussa 2017 Etelä-Pekingin siirtotyöläisten korttelissa riehui tuhoisa tulipalo, joka vaati yhdeksäntoista kuolonuhria. Tapausta verukkeena käyttäen Pekingin työturvallisuuskomitea tuhosi epävirallisia asumustoja ympäri kaupunkia yli kuukauden ajan ja ajoi lukemattomia siirtotyöläisiä ulos pakkaseen. Myöhemmin siirtotyöläisten asumustoja tuhottiin laajalti Shenzhenissä.
Myös Nokian kännykkätehdas saa kritiikistä osansa.
Tilanne on ajanut viranomaiset puun ja kuoren väliin, sillä pienetkin yritykset helpottaa siirtotyöläisten asemaa ovat usein aiheuttaneet protesteja kaupunkien kantaväestön keskuudessa. Esimerkiksi keväällä 2016 Jiangsun maakunnan hallinto päätti antaa tuhansia korkeamman asteen opiskelupaikkoja köyhemmistä provinsseista tuleville lapsille. Paikalliset vanhemmat protestoivat maakunnan pääkaupungin Nanjingin kaduilla äänekkäästi useiden päivien ajan, koska kokivat, että heidän jälkeläistensä opiskelupaineita oli merkittävästi lisätty.
Kuten nämäkin esimerkit osoittavat, Robertsin kirja ei ole kevyttä tai kovinkaan mieltä ylentävää luettavaa. Mutta täysin lohduton se ei kuitenkaan ole. Viime vuosina Kiina on satsannut valtaisia summia tehtaiden automatisoimiseen, mikä on osin pakottanut ja osin mahdollistanut siirtotyöläisten paluun takaisin kotikyliinsä. Pelkästään vuonna 2015 jopa 1,6 miljoona ihmistä palasi Guizhouhun, josta ennen lähdettiin sankoin joukoin muualle työn perässä.
Keskushallinnon suurena suunnitelmana on, että kotiinpalaajien armeija käyttää kaupungissa hankkimaansa tietotaitoa ja pääomaa pienimuotoisen liiketoiminnan aloittamiseen. Pitkällä aikavälillä tämän pitäisi lisätä pahasti kituuttavan palvelusektorin osuutta maan taloudessa. Roberts seuraa kirjassaan muun muassa yhtä innokasta Binghuacunin paluumuuttajaa, joka investoi säästönsä kalankasvatusfarmin perustamiseen. Toisin sanoen Roberts osoittaa valheelliseksi myös sen myytin, että siirtolaisväestö vähin erin sulautuisi suurkaupunkien kuluttavaan keskiluokkaan.
Kokonaisuutena The Myth of Chinese Capitalism on tyypillinen toimittajan kirjoittama tietokirja: kerronta on sujuvaa mutta ei kovinkaan omaperäistä; kuvaukset ovat informatiivisia mutta eivät järin syvällistä. Kriitikko voisi epäillä, että kirjan lopussa oleva kuvaus kauppasodan vaikutuksista Pekingissä on tarkoitettu kosiskelemaan amerikkalaista lukijakuntaa. Silti kukaan ei voi kiistää, etteivätkö Robertsin esittämät sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat olisi Kiinassa todellisuutta. Kukaan ei tiedä, mihin suuntaan idän jättiläinen alkaa pandemian jälkeisessä maailmassa kehittyä, mutta varmaa on, että suuria kysymyksiä se joutuu lähitulevaisuudessa kohtaamaan.
Tero Tähtinen on tamperelainen kirjailija, suomentaja ja kirjallisuudentutkija. Parhaillaan Tähtinen viimeistelee väitöskirjaa, joka tarkastelee klassista kiinalaista runoutta.