17.11.2023
Tervehdys jälleen, ystävämme! Tervetuloa lukemaan Kiina-ilmiöt -uutiskirjettä. Koostamme tärkeimmät ja mielenkiintoisimmat Kiinaa ja kiinankielistä maailmaa koskevat uutiset ja puheenaiheet tiiviiksi paketiksi kahdesti kuukaudessa.
Xi Jinpingin ja Joe Bidenin tapaaminen oli kuluneen kaksiviikkoisen selkeästi näkyvin uutinen. Agenda oli mittava: käsittelyssä olivat niin ilmasto, tekoäly, Taiwaninsalmi kuin fentanyylikin. Tapaamista on analyyseissä pidetty vähintäänkin rakentavana, vaikka jäiden hatussa pitämistä on muistuteltukin. Toisaalta jälkipeliä on käyty siitä, miten Biden on luonnehtinut Xitä diktaattoriksi.
Presidenttien tapaaminen säteili myös talousuutisiin, olihan Xi Yhdysvalloissa vierailulla APEC-kokouksen tiimoilta. Suuryritysten johtoa oli San Franciscossa paikalla osoittamassa suosiotaan Xille, ja Xi lupaili heille ystävällismielisyyttään. Toisaalta Kiinan nykyiset datakäytännöt herättävät ääneen huolta Euroopassa, ja suuntana voi olla yhä enemmän maailma, jossa länsiyritykset eriyttävät Kiinan-toimintonsa muista.
Yhteiskunnan ilmiöissä puolestaan esillä ovat Yhdysvaltain ja Kiinan välinen pandadiplomatia, suhde kuolemaan Kiinassa sekä kiinalaisrahoittajien ja japanilaisten videopelikehittäjien mahdollisuudet yhteistyöstä. Kuultiin myös suru-uutinen, kun Kiina-käsien pitkäaikainen laatumedia The China Project ilmoitti laittavansa lapun luukulle.
Huomatkaa myös kirjeen tekijöiltä ilmestynyt “kadehdittavan hyvää Kiina-tulkintaa” tarjoava kirja nimeltään Kiina Xi Jinpingin aikakaudella, joka on tilattavissa kustantajamme Teoksen verkkokaupasta. Tervetuloa 3. joulukuuta tervehtimään kirjailijakonklaavia Tampereen kirjafestareille!
Huom! Kiina-ilmiöt on jatkuvan kehitystyön alla. Kaikenlainen palaute ja kommentit ovat hyvin tervetulleita. Lue lisää Kiina-ilmiöiden taustavoimista täältä. Toimituksen tavoittaa osoitteessa kiinailmiot@gmail.com ja Twitteristä @KiinaIlmiot. Uutiskirjeen voi tilata osoitteesta kiinailmiot.substack.com. Jos pidit kirjeestä, vinkkaa tai lähetä eteen päin toki kaverillekin!
Uutiskatsaus
Politiikka
Kuumaa: Fentanyyli kuriin.
CNN (16.11.2023): “Biden hails productive talks with Xi as agreements reached on fentanyl and military communication”
Viikkojen epäilemättä näkyvin uutisaihe oli Joe Bidenin ja Xi Jinpingin tapaaminen keskiviikkona San Franciscossa järjestetyn Aasian ja Tyynenmeren maiden talousjärjestön (APEC) huippukokouksen yhteydessä. Tapaaminen kesti kokonaiset neljä tuntia ja agendalista oli varsin kattava: selätetyksi tulivat globaalit kysymykset tekoälystä ja ilmastosta, maiden väliset kipukohdat Taiwaninsalmella sekä esimerkiksi kiinalaisperäinen fentanyyli, joka on Yhdysvaltojen opioidikriisin uusin vitsaus.
Tulkinnat tapaamisen annista olivat yleisesti varovaisen positiivisia, ja konkreettisena eleenä maat ilmoittivat käynnistävänsä sotilaalliset konsultaatiot asevoimien välillä uudelleen sekä vihjailivat jonkinlaisesta dialogista tekoälyyn liittyvien uhkakuvien hallitsemisessa. Xi lupasi Kiinan puuttuvan myös fentanyyliongelmaan Kiinan päässä ja lupaili jopa uusia pandoja amerikkalaisiin eläintarhoihin.
Myös Kansan päivälehden mukaan tapaaminen oli rakentava ja voisi tarjota jopa uuden lähtökohdan maiden välisten suhteiden kehittämiseksi. Lehti esitteli Xin viralliset pääpointit suhteen vakauttamiseksi, joiden ydinsanoman mukaan maailma on tarpeeksi suuri molemmille suurvalloille, ja että kilpailun sijaan Kiinan ja Yhdysvaltojen yhteistyö on sekä maiden itsensä että koko planeetan etu. Xi korosti myös Taiwanin merkitystä maiden välisille suhteille: Yhdysvaltojen tulisi olla sanojensa mittainen ja lopettaa aseapu Taiwanille.
Tapaamisen yllä leijaillut liennytyksen henki sai kuitenkin heti Bidenin lehdistötilaisuudessa takapotkun, kun lehdistö tenttasi, vieläkö Biden luonnehtisi Xitä diktaattoriksi. Kun Biden ei kiemurtelustaan huolimatta pystynyt perääntymään aiemmasta luonnehdinnastaan, nostatti asia Kiinassa väkevän vastareaktion. Bideniin verrattuna suotuisamman reaktion Kiinassa sai viime aikoina lämpimiä suhteita Kiinaan luonut ja Xin lokakuussa Pekingissä tavannut Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom, joka lahjoitti Xille San Franciscon -vierailun yhteydessä NBA:n huippuseura Golden State Warriorsin pelipaidan.
The New York Times toppuutteli myös ylitsevuotavaa optimismia. Lehti on tarkastellut Xin aiempia puheita ja tekoja, joissa pääviestit tuntuvat olevan suloisesti ristiriidassa riippuen, onko vastaanottavassa päässä ollut Yhdysvaltain hallinnon edustaja vai omat sotavoimat. Jälkimmäisille Xi on järjestäen esittänyt konfliktin Yhdysvaltojen kanssa hyvin todennäköisenä, ja on suhtautunut pessimistisesti länsisuhteiden tulevaisuudennäkymiin. Tästä ristiriidasta NYT nostaa esimerkiksi Barack Obaman ja Xin positiivisen pöhinätapaamisen vuonna 2015, jolloin Xi lupasi, ettei Etelä-Kiinan merta militarisoida ja että Yhdysvaltoihin kohdistuvat kyberhyökkäykset lopetetaan. Mutta toisin kävi.
Helsingin Sanomat (16.11.2023): “Maailman suurin armeija”
Helsingin Sanomat julkaisee keväällä Teema-lehdessään ilmestyneen Kiinan asevoimia syväluotaavan artikkelin. Artikkeli käy läpi Kiinan kansanvapautusarmeijan mullistusta “talonpoikaisarmeijasta” nykypäivän huipputeknologiseksi asevoimaksi, joka operoi kaikilla maailman merillä. Lisäksi artikkeli pohtii, miten Kiina suunnittelee käyttävänsä asevoimiaan ykkösongelmansa, “Taiwanin jälleenyhdistämisen” ratkaisemiseksi.
Kiinan asevoimat oli kokonaisvaltaisesti esillä myös The Economistin julkaisemassa useamman artikkelin PLA-spesiaalissa, jossa tarkasteltiin esimerkiksi Kansan vapautusarmeijan teknologista kehitystä, rekrytointiongelmia ja taistelukokemuksen puutetta. Artikkelinivaskan ydinsanomaksi voidaan tulkita se, että vaikka Kiinan asevoimat on kiistämättä monella mittarilla kohonnut, monia kysymyksiä ja ongelmia leijailee edelleen, ja ne saattavat ainakin toistaiseksi hillitä Xi Jinpingin menohaluja Taiwaninsalmen yli.
Foreign Affairs (10.11.2023): “China’s Misunderstood Nuclear Expansion”
Yllä kuvatuissa artikkeleissa käsitellyn konventionaalisen sotilasvoiman lisäksi myös Kiinan ydinasearsenaali on kehittynyt viime vuosina nopeasti niin laadullisesti kuin määrällisestikin. Yhdysvaltojen asevoimissa arvioidaan, että Kiinan tavoitteena on nostaa nykyinen muutaman sadan aseen arsenaali jopa tuhanteen ydinkärkeen vuoteen 2030 mennessä. Foreign Affairsin artikkelin mukaan Kiinan ydinpullistelun taustalla ei kuitenkaan ole aggressiivinen laajentumishalu, vaan pelko siitä, että Yhdysvaltojen ydinliipasin on muuttunut herkemmäksi.
Kiinan sotilasjohdossa uskotaan lehden mukaan, että Yhdysvallat saattaisi tukeutua taktiseen ydinaseeseen aiempaa matalammalla kynnyksellä, mikäli esimerkiksi Taiwanin tilanne sitä edellyttäisi. Samaan aikaan Yhdysvaltojen teknologiset kyvyt tuhota tai muutoin kiistää (esim. ohjuskilvellä) Kiinan ydinpelote ovat vahvistuneet. Seurauksena Kiinan on kehitettävä robustimpi ydin, mikä on näkynyt esimerkiksi Xinjiangissa käynnistyneiden ydinsiilojen rakennuksen sekä uusien teknologioiden kehittämisen kautta. Sama kirjoittajakolmikko (Henrik Stålhane Hiim, M. Taylor Fravel ja Magnus Langset Trøan) julkaisi argumenttinsa järeämmässä akateemisessa muodossa aiemmin keväällä.
The Guardian (6.11.2023): “Albanese and Wong evoke Whitlam in bid to defrost China relations”
Aiemmin tässä kuussa myös Pekingissä puhalsivat alkutalven viiman lisäksi myös liennytyksen tuulet, kun Australian pääministeri Anthony Albanese ja ulkoministeri Penny Wong vierailivat Pekingissä. Maiden suhteet ovat olleet viime vuosien ajan jäiset. Riidelty on niin Kiinan asettamista tuontirajoitteista australialaisille tuotteille, koronaviruksen alkuperästä, Kiinan vaikutusvallasta Australian sisäpolitiikassa, AUKUS-ydinsukellusveneistä kuin vaikutusvallasta tyynenmeren saarivaltioiden parissa.
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että molemmilla puolilla on poliittista tahtoa palauttaa suhteet positiivisemmille raiteille. Australia haluaa paitsi sujuvoittaa maalle erittäin tuottoisaa Kiinan-kauppaa, myös vakauttaa geopoliittista ympäristöään palauttamalla puhevälit Kiinaan. Kiinakin on pyrkinyt esiintymään sovittelevammin länsimaita kohtaan. Itse vierailulla ei kuultu konkreettisia lupauksia esimerkiksi kaupan suhteen, mutta kauppaministeri Don Farrell sanoi Reutersin mukaan kuitenkin odottavansa Kiinan poistavan kaupparajoitteet ensi kuussa.
BBC (6.11.2023): “The US is quietly arming Taiwan to the teeth”
Xi Jinping nosti Kalifornian vierailullaan näkyvästi esiin Taiwanin ja Yhdysvaltojen aseavun saarivaltiolle. Syytä periaatteessa olikin, sillä BBC:n mukaan Yhdysvaltojen tuki Taiwanille on kasvamaan päin. Artikkelin mukaan Yhdysvallat on aiempien asekauppojen ja lainojen sijaan ryhtynyt tarjoamaan Taiwanille suoraa sotilaallista tukea foreign military finance -ohjelmallaan. Ensimmäinen erä sotakalustoon korvamerkittyä riihikuivaa oli vielä suhteellisen vaatimaton (80 miljoonaa dollaria), mutta arvioiden mukaan amerikkalaiset rahavirrat saattavat kasvaa miljardiluokkaan nopeastikin. Tämän lisäksi Yhdysvallat on käynnistämässä uudelleen myös Taiwanin asevoimien koulutusta. Panostukset suuntautuvat luultavimmin Taiwanin maavoimiin, jotka ovat päässeet pahasti rapautumaan niin kaluston kuin koulutuksenkin osalta.
Taiwanin kysymyksessä merkittävässä roolissa tulevat olemaan tammikuiset presidentin- ja parlamenttivaalit, joissa kahdeksan vuotta Taiwania luotsanneen ja Kiinaan nuivasti suhtautuvan Demokraattisen edistyspuolueen valtakausi on katkolla. Taiwanin pääoppositiopuolueet Kuomintang ja TPP sopivat männäviikolla kuukausien soutamisen ja huopaamisen jälkeen muodostavansa vaaliliiton, joka saattaa hyvinkin auttaa niitä kampeamaan Demokraattisen edistyspuolueen vallasta. Diilin puuhamiehenä toimi vuosien 2008–2016 Kuomintang-presidentti Ma Ying-jeou, jonka kausi muistetaan Kiina-myönteisyydestä ja sen tuomasta suojasäästä Taiwaninsalmella.
Taiwaninsalmen jännitteet läikkyivät kuluneilla viikoilla aina Suomenlahdelle saakka, kun Kiina “jyrähti Virolle” maan suunnitelmista sallia Taiwanin epävirallisen edustuston perustaminen Viroon. Kiinan johtoa tuskin lämmittää myöskään Taiwanin ulkoministeri Joseph Wun viimeviikkoinen Baltian kiertue, joka vei Wun Viron, Latvian ja Liettuan pääkaupunkeihin Taiwan-tietoisuutta vahvistamaan.
Lyhyesti:
- The New York Times (16.11.2023): Miten Kiina vahvistaa asemiaan Etelä-Kiinan merellä? Erinomainen visuaalinen artikkeli havainnollistaa.
- Council on Geostrategy (10.11.2023): Kuinka jämptisti Xi on vallan kahvassa? Asiantuntijat (mm. Sari Arho Havrén) arvioivat.
- AP (8.11.2023): Putin keskusteli Kiinan ykköskenraali Zhang Youxian kanssa. Agendalla sotilaallisen yhteistyön tiivistäminen.
Talous
Kuumaa: Kiinteistöalan pelastuspaketti.
Financial Times (16.11.2023): “US business elite welcomes Xi Jinping with standing ovation”
Jos tapaaminen Bidenin kanssa sujui niin sanotusti veden pohjan kiviä tunnustellen, sai Xi Yhdysvaltain maaperällä myös hetkensä supersankarina. Keskiviikkoiltana sanfranciscolaiseen hotelliin kokoontunut bisneskerma, joukossaan Elon Musk ja Tim “Tim Apple” Cook, antoi Kiinan presidentille aplodit seisaaltaan, kun presidentti vakuutti valtavan Kiinan markkinan suhtautuvan ystävällismielisesti yhdysvaltalaiskorporaatioiden rahantaontaan Kiinassa.
Vaikka signaalit Hyatt Regency -hotellissa vaikuttivat toiveikkailta, näkivät analyytikot tilaisuuden pikemmin Xin kriisinhallintaoperaationa. Monet yhdysvaltalaisyhtiöt ovat hermostuneina seuranneet kahden suurvallan hallintojen nokkapokkaa, mikä on jarruttanut intoa investoida Kiinaan, mikä varmasti aiheuttaa harmaita hiuksia myös Kiinan hallinnossa. Bidenin pöydästäkään ei varsinaisia vastauksia maiden kitkaisiin taloussuhteisiin saatu.
Sixth Tone (15.11.2023): “Eye on Climate Goals, China Names 15 Cities as New Energy Hubs”
Kiina on nimennyt 15 niin kutsuttua uuden energian keskittymää, joissa liikenteen sähköistymistä hoputetaan seuraavan kolmen vuoden aikana. Maailman suurimman päästäjän Kiinan liikenne on yksi selvistä kohteista, joissa päästövähennyksiä pyritään saamaan aikaiseksi nyt, kun maa yrittää kääntää päästönsä laskusuuntaan vuoden 2030 jälkeen. 15 uuden alueen joukkoon lukeutuvat esimerkiksi Peking, Shenzhen ja Chongqing, joiden julkista liikennettä ja palveluliikennettä sähköistetään 600 000 sähköajoneuvolla ja latausasemilla. Samalla uuden energian alueiden odotetaan tuovan lisäpöhinää jo ennestään nopeasti kasvavalle Kiinan sähköautomarkkinalle.
Bloomberg (14.11.2023): “China Mulls $137 Billion of New Funds to Aid Housing Market”
Bloombergin korvanappiin valunut tieto viittaa siihen, että valtio on Kiinassa ottamassa tiukemmin ohjaksia tuuliajolla olevasta kiinteistösektorista ja kaavailee jopa biljoonan juanin arvosta halpalainoja sisältävää pelastuspakettia alalle. Tarkalleen ottaen lainainstrumentti on rakennettu siten, että kun rakennuttaja ostaa maakunnalta maatilkun talolle valtion myöntämällä lainalla, kannustavat maakunnat ostohousuja ihmisten jalkoihin myöntämällä tukia uuden asunnon ostamiseen. Näin toivotaan, että kiinteistökauppa alkaisi jälleen osoittaa elonmerkkejä. Kyseinen PSL-lainoitus on ollut Kiinassa käytössä vuodesta 2014 eli kyllin monta vuotta, jotta se on jo ehtinyt saada vahvaa parjausta osakseen. Tämän lainamuodon on katsottu olleen osasyyllinen siihen, että asuntokupla pääsi Kiinassa laajenemaan myös kakkos- ja kolmostason kaupunkeihin.
Jää nähtäväksi, kuinka valtiovallan elvyttävät toimet ja hintakannustimet lähtevät vaikuttamaan maassa, jossa vallitsee jo muutoinkin hintojen puolesta ostajan markkina. Viimeisin data kiinteistösektorilta osoittaa, että uusien asuntojen hinnat ovat painuneet Kiinassa alimmilleen jo kahdeksaan vuoteen. Samanaikaisesti hintojen pudotusta nähtiin lokakuussa aiempaa useammassa kaupungissa.
Financial Times (12.11.2023): “Beijing’s data and spy laws threaten to spur decoupling with Europe, says business group”
Kiinan tuore lainsäädäntö koskien datan ja tietojen siirtoa Kiinan rajojen ulkopuolelle uhkaa kiihdyttää ulkomaisten yritysten irtautumista Kiinasta, arvioi eurooppalaisyritysten edunvalvontataho BusinessEuropen varapääjohtaja Luisa Santos Financial Timesille. Santosin mukaan lainsäädännön epämääräisyys sekä vakoilusta seuraavat kovat rangaistukset aiheuttavat yrityksissä ja heidän työntekijöissään pelkoja. Euroopan keskuskauppakamari Kiinassa on jo todennut datalainsäädännön ja muiden käytäntöjen asettavan ulkomaiset yritykset Kiinassa epätasa-arvoiseen asemaan. Suuntana voi olla tilanne, jossa ulkomaiset yritykset pitävät Kiinan-toimintonsa erillään muusta liiketoiminnastaan ja ovat Kiinassa Kiinan-markkinoiden vuoksi.
Lyhyesti:
- Helsingin Sanomat (17.11.2023): HS:n vaalikoneessa kysytään taloudellisesta riippuvuudesta Kiinaan – suurin osa presidenttiehdokkaista kannattaa riippuvuudesta irrottautumista, mutta Essayah täysin eri mieltä ja Haavisto ei samaa eikä eri mieltä.
- Wall Street Journal (9.11.2023): Korkean profiilin liikemiesten katoamiset jatkuvat Kiinassa – nyt hävöksissä on muun muassa videoalusta DuoYun toimitusjohtaja.
- Yle (7.11.2023): Kiinalaisyhtiö saattaa jo piankin lennättää asiakkaita suurta dronea muistuttavilla takseilla.
- Kauppapolitiikka (6.11.2023): Taiwanin potentiaalia ei tunneta tarpeeksi, kirjoittaa Team Finlandin Taipein-erityisedustaja.
Suomen Pankin BOFIT-viikkokatsaus (16.11.2023)
Kulttuuri ja ilmiöt
Kuumaa: Kaupunkien kummitukset.
BBC (15.11.2023): “Why Indian capital lags behind Beijing in the battle to breathe”
Viime aikoina on uutisoitu laajalti Intian pääkaupunki Delhin pahaksi äityneestä ilmansaasteongelmasta. Kiinan kehitystä pidempään seuranneet muistanevat, kuinka vuosikymmen sitten vastaavia uutisia virtasi tasaiseen tahtiin myös Pekingistä. Vuonna 2013 Kiina kuitenkin tarttui itseään niskasta, minkä jälkeen sen suurkaupunkien ilmanlaatu on parantunut huomattavasti. Kiinan ympäristöasioiden asiantuntija Lauri Myllyvirta kertoo BBC:lle, että onnistumista auttoi etenkin toimien ulottaminen itse Pekingin ulkopuolelle saasteiden alkulähteille. Juuri tässä Intialla olisi opittavaa, sillä Delhissä kompastuskivenä on ollut laajemman alueellisen koordinoinnin puute.
The Guardian (14.11.2023): “The ghosts haunting China’s cities”
Kiinassa vuosia kenttätöitä tehnyt antropologi Andrew Kipnis kirjoittaa kuoleman ympärillä leijailevasta taikauskosta Kiinan eri kolkissa ja vertailee erityisesti suurkaupunkien ja maaseudun kuolemasuhdetta toisiinsa. Siinä missä maaseudulla menehtyneen sukulaisen muistamiseen saattaa kuulua ruumiin säilyttäminen kotona vierailevia osanottajia varten ja esimerkiksi näyttävät kulkueet, on kuolema usein suljettu suurkaupungeissa täysin pois silmistä eikä kerrostaloissa esimerkiksi saa usein pitää edes esimerkiksi kuolleen muistamiseen tarkoitettua alttaria. Monet ovat taikauskoisia, ja esimerkiksi hautaustoimiston läheisyys saattaa laskea kiinteistön arvoa. Kiinnostavaa on myös se, että halu välttää assosiaatioita kuolemaan on luonut nopeasti kasvavissa suurkaupungeissa uusia taikauskon muotoja.
The New York Times (8.11.2023): “The End of Panda Diplomacy?”
Washingtonin kansallisessa eläintarhassa oli viime viikolla haikeiden jäähyväisten aika, kun tarhan pandapariskunta pentuineen lähetettiin takaisin Kiinaan. Yhdysvaltain pääkaupunki jäi täten ilman pandoja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1972, jolloin ensimmäiset pandat oli saatu Kiinalta, kun presidentti Nixonin vaimo oli kuuluisalla Kiinan-matkalla maininnut pääministeri Zhou Enlaille ihastuksensa niihin. Kiinan on epäilty vaatineen pandat takaisin suurvaltojen huonojen suhteiden takia, mutta eläintarhan ja asiantuntijain mukaan kyse on vain siitä, että sekä vanhemmat että pentu ovat siinä iässä, jossa sopimuksen mukaan ulkomaille vuokratut pandat kuuluukin palauttaa Kiinaan.
Tällä viikolla Yhdysvalloissa vieraileva Xi Jinping kuitenkin antoi ymmärtää, että pandoja voitaisiin nähdä Washingtonissa jatkossakin. Pääsihteerin mukaan pandat ovat “Yhdysvaltain ja Kiinan kansojen välisen ystävyyden lähettiläitä”, ja Kiina on valmis jatkamaan pandansuojeluyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa.
The Guardian (7.11.2023): “Power up: will Chinese financing be the saviour of the Japanese video game industry?”
Kiinan peliteollisuus on maailman suurin, vaikka useimmat julkaisut onkin tarkoitettu lähinnä kotimaiselle yleisölle. Suuret peliyhtiöt kuten Tencent ovat kuitenkin pyrkineet laajentumaan myös ulkomaille, ja yksi väylä tähän on ollut pelistudioiden perustaminen Japaniin ja alan tunnettujen nimien palkkaaminen omaan talliin. Japani tunnetaan peliteollisuuden yhtenä suunnannäyttäjänä ja inovaattorina, kun taas kiinalaiset pelit eivät toistaiseksi harvoja poikkeuksia lukuunottamatta lyöneet läpi ulkomailla. Japanin studiot toimivat kuitenkin usein pienillä budjeteilla ja ne tunnetaan kovasta työtahdista ja pienistä palkoista. Kiinalaiset ison rahan sijoittajat voivat auttaa asiassa tuomalla taloudellista vakautta ja luovaa vapautta. Projektien tuloksista on vaikea vielä sanoa, mutta voi olla että kansainvälisilläkin markkinoilla nähdään tulevaisuudessa enemmän kiinalaisen pelikulttuurin vaikutusta, ehkä Japanin kautta suodattuneena.
The China Project (6.11.2023): “Some sad news”
Etenkin kulttuurin ja ilmiöiden saralla Kiina-ilmiöidenkin lukijat ovat saaneet nauttia The China Projectin eli entisen SupChinan laajasta ja laadukkaasta tarjonnasta. Audiomuodossa puolestaan tutuksi on tullut The China Projectin isännöimä Sinica Podcast. Sivusto on profiloitunut puolueettomaan analyysiin pyrkivällä otteellaan (“without fear or favor”), mutta ironista kyllä, juuri tämä tasapainoilu on kirvoittanut syytöksiä puolueellisuudesta molemmin puolin Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä kiihtynyttä nokkapokkaa. Tästä on aiheutunut sivustolle oikeudenkäyntikuluja, ja vastaavasti myös rahoituksen hankkiminen on vaikeutunut. Tästä johtuen päätoimittaja Jeremy Goldkorn ilmoittaa, että The China Project joudutaan sulkemaan.
Lyhyesti:
- Helsingin Sanomat (15.11.2023): Kommentti: Noora Räty lähti Kiinaan takomaan rahaa – työnantaja on oikea urheiluseuran irvikuva.
- Radii (8.11.2023): Kiinalaistieteilijät väittävät löytäneensä tieteellisen selityspohjan kiinalaisen lääketieteen vaikuttavuudelle.
- Helsingin Sanomat (8.11.2023): Pizza Hut inspiroitui perinteisestä kiinalaisesta käärmemuhennoksesta: Hongkongissa lanseerattiin suikaloidulla käärmeenlihalla ryyditetty pitsa.
- Radio Free Asia (6.11.2023): Guangdongilaisen yliopiston malli-YK-kerhon toisinto 1920-luvun provinssien autonomiaa käsittelevästä väittelystä oli viranomaisille liikaa – kerho pannaan.
Katsele & kuuntele
Sixth Tone (15.11.2023): “On China’s Streets, Young Vendors Toil for Money, Friendship and Freedom”
Katukauppiaita koskevien rajoitusten lieventyminen on saanut kasvavan joukon nuoria kiinalaisia pistämään kojun pystyyn ja kokeilemaan onneaan. Sixth Tonen videoraportissa tavataan grillivartaiden parissa ahertavia nuoria, jotka ajallemme ominaiseen tapaan haalivat asiakkaita myös dokumentoimalla työtään sosiaaliseen mediaan. Toisille tärkeintä on ansaita rahaa, toisille kyse on lähinnä harrastuksesta, joka heijastaa vapauden ja itsenäisyyden ihanteita.
Lopuksi
Kiina-ilmiöt ilmestyy kahden viikon välein, seuraavan kerran 1. joulukuuta 2023. 再见!Jäikö jotain kriittistä mainitsematta? Onko sinulla tiedossa Kiinaan liittyvä tapahtuma, josta haluaisit mainita varmasti kiinnostuneelle yleisölle? Vinkkaa meille osoitteeseen kiinailmiot@gmail.com.
Meitä kannattaa seurata myös LinkedInissä, Twitterissä ja kotisivuillamme, josta löytyy muun muassa vanhojen uutiskirjeiden arkisto.
Uutiskirjeen ovat toimittaneet Anton Karppanen, Ari-Joonas Pitkänen, Matti Puranen, Niki Sopanen, Mika-Matti Taskinen ja Niko Vartiainen. Kirjoittajat ovat Kiinaan vuosien ajan perehtyneitä tutkijoita ja toimittajia. Kiina-ilmiöiden logon on suunnitellut ja toteuttanut Tomi Varjonen.
© 2023 Kiina-ilmiöt Oy