Kiina täyttää YK:ssa Yhdysvaltojen jättämää valtatyhjiötä. Yleiskokouksessa Kiinan maailmankuvaa myötäilee jo enemmistö jäsenmaista, ja erityisen ongelmallista tämä on yksilönvapauksien ja ihmisoikeuksien näkökulmasta.
Tänä vuonna Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen avajaisissa puhui vain yksi suurvallan todellinen arvojohtaja, eikä hän ollut Kiina-virus-syytöksiin tarmonsa keskittänyt Donald Trump. Vaikka Kiinan verkkainen ensivaste koronavirukseen ansaitsee kritiikkiä, on aiheellista kysyä, oliko Kiinan ryöpyttäminen tärkein viesti, jonka Yhdysvallat arvojohtajana halusi kansainväliselle yhteisölle välittää.
Trumpia seurasi Kiinan presidentti Xi Jinpingin puhe, joka oli retoriikaltaan sitä, mitä vastuulliselta suurvallalta odotetaan: johtajuutta, sitoumuksia ja uskoa moninkeskiseen järjestelmään. Xi korosti solidaarisuuden tärkeyttä niin viruspandemian kuin ilmastonmuutoksen selättämisessä. Konkreettiseksi tavoitteeksi Xi asetti Kiinan hiilineutraaliuden vuoteen 2060 mennessä. On tärkeää ymmärtää, että Xin puhe ei ollut ainoastaan Kiinan presidentin puhe, vaan koko kansainvälisen yhteisön uuden, kilpailevan arvojohtajan linjapuhe.
Nykyiseen asemaan kipuaminen kansainvälisillä areenoilla on vienyt Kiinalta puoli vuosisataa. Etenkin kommunismia kavahtaneessa Yhdysvalloissa Kiinan kansantasavaltaan suhtauduttiin alusta alkaen epäluulolla: Jo vuonna 1966 – viisi vuotta ennen kuin Kiinasta tuli YK:n jäsen – Yalen yliopistossa tehty tutkimus ilmaisi huolensa, että kansantasavallan pääsy YK:hon voisi merkitä esimerkiksi ihmisoikeusjärjestelmän ja työntekijöiden oikeuksien rappeutumista. Viimeistään 1970-luvulta lähtien Kiinan YK-pyrkimyksiin on liitetty analyyseissä ajatus Troijan hevosesta, jonkinlaisesta salakavalasta pyrkimyksestä, kuten diplomaattisen koskemattomuuden turvin harjoitetusta vakoilusta.
Näytti, että huolet olivat turhia. Onnistunut diplomatia kehitysmaissa toi Kiinalle YK-jäsenyyteen tarvittavan kannatuksen 1971, eivätkä vieraalla maaperällä vakoiluoperaatiot vaikuttaneet vilkastuvan. Päinvastoin, muutamassa vuosikymmenessä Kiina ratifioi merkittäviä kansainvälisiä sopimuksia ja liittyi kymmeniin kansainvälisiin järjestöihin. Kiina esiintyi vastuullisena valtiona, muttei tehnyt numeroa itsestään.
Ihmisoikeuksien valvonta, toteutus ja niistä raportointi ovat yksissä hatarissa käsissä.
Presidentti Xin kaudella Kiinan aika varjoissa näyttää kuitenkin tulleen tiensä päähän. Aihetta voi lähestyä vaikkapa katsomalla Kiinan johtopaikkojen määrää YK-elimissä, Kiinan rahallisen tuen virtaa YK-järjestelmään tai YK-lipun alla olevien kiinalaisten rauhanturvaajien määriä. Kaikki nämä osoittavat, että Kiina on hylännyt sivustaseuraajan roolin ja aktivoitunut YK:ssa. Keväällä valmistuneessa opinnäytetyössäni tarkastelin Kiinan toimintaa presidentti Xin kaudella YK:n yleiskokouksessa. Tutkielmassa käytiin läpi noin 350 päätöslauselmaa, joiden valmisteluun Kiina on osallistunut. Keskeinen johtopäätös oli, että Kiina on suurvalloista aktiivisin osallistumaan yleiskokouksen päätöksentekoon. Kiina myös saa tehokkaasti äänestyksissä tahtonsa läpi, koska sillä on määräenemmistö tukijoita yleiskokouksessa. 193:sta jäsenvaltiosta noin 120 äänesti Kiinan kantoja myötäillen. Pitkäaikainen kumppanuus kehitysmaiden kanssa on kantanut hedelmää, sillä vanhahtavan jaottelun mukaan Kiinan tukijat löytyvät toisesta ja kolmannesta maailmasta, ja ensimmäinen maailma hahmottuu omana blokkinaan.
Huolillekin alkaa olla viimein katetta. Kiinan maailmankuva ja tavoitteet välittyvät useista päätöslauselmista etenkin yksilönvapaus- ja ihmisoikeusasioissa, joissa läntisen arvoyhteisön ja Kiinan välinen juopa on suurin. Lännessä normien keskiössä on ollut ajatus ihmisoikeuksien ja kansanvaltaisuuden ensisijaisuudesta. Autoritaarinen Kiina lähtee siitä, että vain vahva ja yhtenäinen valtio voi taata ihmisoikeudet ja hyvän elämän. Keskiössä eivät olekaan universaalit ihmisoikeudet, vaan valtion itsemääräämisoikeuden ja alueellisen loukkaamattomuuden periaatteet. Kiinalle ominainen puheenparsi on viime vuosina uinut myös YK:n päätöslauselmiin lännen sitkeästä vastustuksesta huolimatta. Esimerkiksi Kiinan maailmanpoliittinen visio ihmiskunnan kohtalonyhteisöstä (人类命运共同体, rénlèi mìngyùn gòngtóngtǐ) ja muut kiertoilmaukset valtioiden keskinäisestä kunnioituksesta ja sisäisiin asioihin puuttumattomuudesta löytyvät aineistostani 80 kertaa. Jos Troijan hevonen viittasi Kiina-argumentaatiossa aiemmin vakoiluun, viittaa metafora nyt yhä useammin Kiinan päätöslauselmien kieleen.
Läntisen arvoyhteisön näkökulmasta Kiina on arvojohtajana ongelmallinen. Kiina on esimerkiksi pyrkinyt YK:ssa jouduttamaan päätöslauselmia, jotka antaisivat valtiolle suuremman kontrollin tietoverkkojen valvontaan. Freedom House -ajatuspaja kruunasi Kiinan vastikään rajoitetuimman internetin maaksi kuudetta kertaa. Menemättä ihmisoikeuspuutteiden ja -loukkausten listaan syvemmälle, pelkästään Xinjiangin itsehallintoaluetta asuttavien uiguurien systemaattisesta telkeämisestä kertovat raportit osoittavat, ettei Kiina ole valtiona sitoutunut kaikkien kansalaistensa oikeuksien edistämiseen. Valtion toimijuutta korostamalla Kiina siis käytännössä keskittää valtiolle itselleen toiminnan arvioijan roolin, mikä vähentää entisestään yksinvaltaisten valtioiden läpinäkyvyyttä ja riisuu toimintavaltuuksia ulkopuolisilta tarkkailijoilta, avustusjärjestöiltä ja kansalaisaktivisteilta. Tällöin ihmisoikeuksien valvonta, toteutus ja niistä raportointi ovat yksissä hatarissa käsissä.
Maailmankylässä on uusi seriffi, vaikka vanhakin on jotenkuten paikalla.
Kiinan YK-valta on määrätietoisen ja aktiivisen vaikuttamisen tulosta yhtä lailla kuin se on Kiinalle langennut rooli. Nykyisen globaalin järjestyksen ylläpitäjä, Yhdysvallat, on viimeisen nelivuotisen tehnyt ulkopolitiikallaan vahvasti sisäpolitiikkaa. Tämä on tarkoittanut irtautumista kansainvälisistä sitoumuksista, kuten Pariisin ilmastosopimuksesta kotimaisen piipputeollisuuden elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi. Kun jäljellä ovat tyhjät johtajan saappaat, Kiinan tehtäväksi on jäänyt vain astua niihin. Tätä kautta Xin ilmastolupausta yleiskokouksessa voi tulkita myös reviirin merkitsemisenä. Huolestuttavaa on, että Yhdysvallat on jättäytynyt pois YK:n ihmisoikeusneuvostosta, jonka istuimelle Kiina puolestaan tuli vastikään valituksi. Jäämme odottamaan, millaisilla humanitäärisillä linjauksilla Xi ensi vuonna viestittää Kiinan olevan kansainvälisen ihmisoikeusjärjestelmän vartija.
Tilanne vaikuttaa olevan nurinkurisesti niin, että maailmankylässä on uusi seriffi, vaikka vanhakin on jotenkuten paikalla. Tällainen asetelma voi lopulta halvaannuttaa YK:n uskottavana ja kykenevänä päätöksentekoelimenä. Yhdysvaltain ja Kiina kilvoittelu siitä, kumman pelisäännöillä pelataan, käynnisti tutkielmani tarkastelujaksolla useita päällekkäisiä hankkeita, jotka edistävät samaa asiaa eri päämäärillä. Nämä sitovat jopa vuosiksi YK:n rajallisia resursseja, rahaa ja asiantuntijoiden aikaa, ja ovat tuomittuja epäonnistumaan ilmeisten ristiriitojensa vuoksi. YK:n uskottavuuden vuoksi järjestön on pystyttävä luomaan yhteiset säännöt uudelleen, muttei ole selvää, kuka ne luo. Tällä hetkellä Kiina vaikuttaa olevan yläkynnessä.
Mika-Matti Taskinen (VTM) on Kiinaan ja Itä-Aasiaan perehtynyt toimittaja.